Euroopasta tulee aina valilla viesteja, jotka panevat miettimaan. On ilmeisen vaikea saada
millaan sanoilla ilmennettya, millaisissa olosuhteissa naita muistiinpanoja kirjoittelen.
Vaikka Senegalista loytyy tietokoneita ja nettiyhteyksia, suomalaisten aakkosten ohella
ergonomia on kokonaan saapumatta naille rannoille. Tunninkin kirjoitusrupeama merkitsee
ankaraa sarkylaakkeiden popsimista seuraavana paivana. Naytto on tapana sijoittaa
jonnekin katonrajaan, ja ainoat upottavat huonekalut koko maassa on sijoitettu tietokoneistuimiksi.

Huonoja uutisia on kerrottavana niille jotka odottavat Senegalista ja Gambiasta suurta
valokuvien ja videokuvien vyorya - ihme kylla sellaisiakin masokisteja tuntuu olevan! Ainoat jotka
taalla antavat kuvata itseaan ovat viela jarjettomassa iassa olevat pikkulapset. Heitahan
on suhteettoman paljon yleensakin valokuvissa Afrikasta. Syy on se, etta viela lahes
puhekyvyttomat taaperot hoippuroivat  tassa kulttuurissa ilman valvontaa joka puolella,
eivatka ymmarra pyytaa kuvaajilta rahaa. Itse en tuonikaisia yleensa alastomia
raapaleita alennu kuvaamaan vaan olen mieluummin kokonaan ilman.

Afrikan koyhissa maissa ihminen valokuvataan vain muutaman kerran elamansa aikana.
On juhlat ja parhaat paalla. Kameroita on vain ammattivalokuvaajilla, joille kuvien ottaminen
on elinkeino. Kuvien ottaminen huvin vuoksi tai  matkamuistoiksi on  perusafrikkalaiselle
aivan tuntematon ajatus. Edes valkoiset eivat voi olla niin hulluja! Kuvia otetaan vain, jos niista
saa paljon rahaa. Valkoiset ottavat kuvia mutta eivat halua maksaa afrikkalaisille kohteilleen. Pahaa verta on paljon riistajia kohtaan.

Kun turisti tempaisee kameransa esille ja alkaa kuvata afrikkalaista arkielaman tilanteissa
kaiken koyhyyden ja paskan keskella, turisti ottaa riskin joka voi toteutua.  Turpaan voi tulla viisikin
minuuttia. Itse olen talla matkalla saanut varoituksia ja nuhteita seka Senegalin etta Gambian
poliisiviranomaisilta, heita lahella olevilta piireilta kuten kulkuneuvojen kapteeneilta ja kuljettajilta ja
kanssamatkustajilta. Ce n'est pas normal, se ei ole normaalia, huusi raivon vallassa sekin mies,
joka pakotti minut pyyhkimaan pois videopatkan veneesta, jossa olin hetkea aiemmin istunut. Se oli minusta aivan tavallinen ja ihan hyva puuvene. Mutta ei ollut normaalia kuvata.

Kuvaaminen suju korrektisti vain, jos saa kaikilta kuvaan tulevilta ihmisilta luvan. Jokainen afrikkalaisella torilla, autopuistossa tai venesatamassa kaynyt ymmartaa, etta ajatus lupien pyytelysta kaiken kuhinan keskella on aivan absurdi. Enpa siis ole paljoa viitsinyt kuvailla. Niin monet asiat taalla jaavat aikomuksiksi.  Kuten ruoan saanti tanaan. Mutta ei  menna siihen.

Toinen vaihtoehto on olla ammattikuvaaja, rekrytoida mallit ja maksaa heille.

Ai niin, hyvaksyttya on myos kuvata asioita joista afrikkalaiset ovat itse ylpeita, kuten harvoja oikeasti hyvia teita ja ehjia rakennuksia.  Mutta ei satamia, raja-asemia, lentokenttia! Ne ovat sotilaskohteita!

terv. Jorma