Djoudjin suosioon on yksinkertainen syy. Jos olet muuttolintu ja ylität talvimuutollasi läntisen Saharan, kansallispuistosta löytyy ensimmäinen ympärivuotinen makean veden vesistö. Lisäksi siellä on saaliseläimiä ja pysyville asukkaille pesäpaikkoja niin puissa kuin maassa.
Vierailu Djoudjissa oli retki, jonka ostaminen onnistui yksinäiseltäkin matkailijalta. Tarvittiin vain sinnikkyyttä poiketa jatkuvasti kurkkimassa olisiko jompikumpi Saint Louisin matkatoimisto sattumalta auki. Ja sitten piti pakottaa huolestunut virkailija ottamaan rahat autosta, oppaasta ja veneestä, hintaa tuli noin 50 euroa, kun porukassa operaatio olisi toki tullut paljon halvemmaksi. Opas osoittautui erinomaiseksi, ja tauolla hän opiskeli lintukirjasta koko ajan lisää.
Ai epäselvä kuva yllä vai? Sopii mennä ottamaan parempia. Kuvassa ylempänä lentää 15-20-kiloinen pelikaani ja sen alla pikkulinnulta näyttävä otus on juuri kalan lennosta napannut merimetso.
Retken parituntisen veneilyosuuden pääkohde oli ja on valtava pelikaanisiirtokunta joessa olevalla saarella. Jossain näin mainittavan että pesijöitä olisi 30 000 vain tässä yhdessä melkoista metakkaa pitävässä kohteessa, eikä se ole puiston ainoa pelikaanien pesimäalue.
Oli hienoa päästä seuraamaan läheltä sekä pelikaanien omintakeista ryhmäkalastusta että kokoonsa nähden huikeaa matalalentotaitoa. Siipiväliltään päällekin kolmemetrisiä valkoisia pelikaaneja ja hiukan pienempiä afrikkalaisia punaselkäpelikaaneja liukui veneen ohi ja yli jatkuvana virtana.
Pelikaanit kalastavat muodostamalla veden pinnassa renkaan kalaparven ympärille. Kaikki syöksyvät yhtä aikaa ja kirjaimellisesti haavi auki parven kimppuun. Tämä toimii. Menetelmästä on 40 miljoonan vuoden myönteinen kokemus. Iso lintu pärjää kilolla kalaa päivässä, epäilemättä kiitos taloudellisen ja esteettisen lentotyylinsä.
Suomalaiset muuttolinnut alueella jäivät vähille havainnoille. Päätin yksipuolisesti, että venettämme innolla peesanneet kalatiirat kuuluivat tähän joukkoon, kunnes toisin todistetaan. Kovin olivat kotoisen oloisia, ihan kuin Turun saaristossa kesäisin. Kahlaajista näkyi veneen reitillä runsaasti paikallisia jacanoita, virallisesti kai suomeksi jassanoita.
Majesteetillisia kiljumerikotkia (african fish eagle) partioi Djoudjin yllä, ikävä kyllä sen verran korkealla ettei saanut kuvaa. Kuulematta jäi myös kotkan kuuluisa kijaisu, josta on sanottu, ettei sitä voi kerran kuultuaan unohtaa.
Iibikset, jalohaikarat, kapustahaikarat lusikkanokkineen, kurjet, merimetsot ja pikkuserkkunsa afrikkalaiset kaislamerimetsot sekä egyptinhanhet jäivät mieleen muusta lintujoukosta.
Muitakin eläimiä Djoudjissa osui silmään: yksi 3-metrinen pyton joentörmällä, pari varaania rannalla, eri-ikäisiä niilinkrokotiileja rannalla ja vedessä, pahkasikoja pikku porsaineen siellä täällä ja apinalauma tien sivussa.
Jossain on väitetty Djoudjia maailman kolmanneksi tärkeimmäksi lintuvedeksi. En tunne tilastoa, mutta sen voin sanoa, että luonnosta vakavasti kiinnostuneelle paikka on Suomen talven aikaan huikea luontokokemus.
JormA
Kommentit